Sivut

tiistai, 3. tammikuuta 2012

Päivän asu, ruoka ja kirppislöytö

Vuosi vaihtui rauhallisissa merkeissä Savonlinnassa. Käytiin kävelyllä Katariinan kanssa ja katseltiin raketteja ja sitä, kun ihmiset toikkaroivat humalassa :D Ensimmäinen päivä miulla oli töitä, joten senkin puolesta oli otettava ihan iisisti :)

Eilinen ja tää päivä ollaan huideltu kaupungilla. Eilen käytiin ostamassa molemmille alesta mm. farkut. Mie ostin yhdet tummansiniset farkut Lindexiltä ja toiset mustat Cubukselta. Tein samalla huomion, että Cubuksella on tarpeeksi pitkälahkeisia farkkuja, joten tiedän mistä haen farkkuni tästä lähtien :D  

Tänään käytiin Mustissa ja Mirrissä hakemassa kisuille ruokaa. Samalla poikkesin sen lähellä olevalla jättikirppiksellä. Normaalisti sieltä ei löydy ikinä mitään, mutta tänään tein huipun löydön: Kerttu Nurmisen Iittalalle suunnitteleman Verna-tarjoilukulhon (halkaisija 18,5 cm). Maksoi 8 euroa, joten olen hyvin iloinen :D Kotiin tultuani pesin kulhon ja täytin sen joululahjaksi saaduilla suklailla.


Tänään pääsivät jalkaan uudet tummansiniset farkut:


Noudatin siellä Lindexillä Natan neuvoa ja otin sovituskoppiin yhden koon pienemmät farkut, kuin mitä normaalisti olen ostanut. Ja kyllä muuten istuu hyvin :) Ilmeisesti Natan viesti on mennyt perille, sillä kuulin useammassakin liikkeessä myyjien hokevan asiakkaille että "ota yksi koko pienempi kuin mitä normaalisti, ne venyy, ei haittaa vaikka nyt vielä puristaisi..." :D Oikeassa ovat!

Ostin eilen myös uuden kaulahuivin ja uuden pipon. Nekin pääsivät tänään ulkoilemaan. Tummansininen tuubihuivi löytyi Vilasta, on ihan mielettömän lämmin ja pehmoinen :) Pipon ostin Intersportista. 



Kotiin tultuamme syötiin päivällinen. Petteri teki meille tomaattikeittoa, jossa oli tuoretta basilikaa ja mozzarellaa seassa. Lisukkeeksi oli oliivi-juusto-leipää ja sen kaverina oliiviöljyä ja balsamicosiirappia. Juomana Alkon alahyllyltä Hannibal-punkku :D Laitettiin oikeen kynttilätkin palamaan :) Millonhan viimeks ois rauhassa syöty päivällinen täällä kotona... Tuntui tosi luksukselta! 






3 kommenttia:

  1. oih himoitsen siun takkia! <3 mistä se on peräisin... oon meinaan metsästänyt a- linjaista takkia mut en oo ainakaa toistaiseksi mistää bongannu( en oo kyl tosissani vielä etsinytkään) :D

    VastaaPoista
  2. Tainn: Tuo takki on Vero Modan, ostin sen joku puol vuotta sitten kirppikseltä :)

    VastaaPoista
  3. uih <3 nuni :) miulla oli pieni takin metsästys operaatio käynnissä jaah tuskastuin kun kaupat tursuilevat vain ja ainoastaan toppatakkeja.. jotka saa jokaisen näyttään michelin mieheltä... not good... mut tänää löysin kirpparilta täydellisyyden <3<3 just a-linjanen villakangastakki, ihan uuden veronen ja hintaa 18 euroo.... gotta love <3

    VastaaPoista